Suomalaisten toinen kaivausjakso Petran Aaroninvuorella alkoi tänä vuonna elokuun alussa ja päättyi syyskuun lopussa. Helsingin yliopiston ja Teknillisen korkeakoulun tutkijat ja opiskelijat asuivat beduiinileirissä vuoren huipulla ja jatkoivat kaksi kuukautta kestäneitä arkeologisia kaivauksia professori Jaakko Frösénin johdolla. Asiantuntijoina mukana oli tutkijoita myös Yhdysvalloista ja Ruotsista, ja konservointitöihin osallistuivat Espoon-Vantaan teknillisen ammattikorkeakoulun opiskelijat suomalaisten ohjaajiensa opastuksella ja yhdessä sveitsiläisten asiantuntijoiden kanssa.
Vuori sijaitsee Petran arkeologisessa puistossa linnuntietä viiden kilometrin päässä keskustasta. Antiikin juutalainen, kristillinen ja islamilainen perinne, jota täydentävät myöhemmät keskiajan bysanttilaiset ja arabiankieliset lähteet sekä ristiretkien kronikat, pitävät vuoren huippua Aaronin, Mooseksen isoveljen, hautapaikkana. Paikka kiinnostaa suomalaistutkijoita siksi, että sen yhteydessä oleva Pyhän ylipappi Aaronin talo mainitaan yhdessä 500-luvun Petran perhearkiston hiiltyneessä papyruksessa. Arkisto löytyi vuonna 1993 ja suomalaistutkijat pelastivat sen ja saattoivat sen luettavaan asuun.
Aaronin haudan islamilainen muistomerkki vuoren huipulla (1320 m) on rakennettu aikaisemman kirkon raunioille 1300-luvulla. Tutkijat ovat kuitenkin keskittyneet 70 metriä alempana olevan ylätasangon rauniokenttään, jolla aikanaan on ollut n. 3000 neliömetrin rakennusryhmä. Raunio on jo aikaisemmin tunnettu Aaronin luostarina.Suomalaisten kahden vuoden aikana suorittamat kaivaukset vahvistavat tämän tiedon. Rakennusryhmä käsittää mm. suuren kirkon ja pienemmän kappelin sekä asuin- ja huoltotiloja. Pikemminkin kuin luostari, kysymyksessä on kuitenkin pyhiinvaelluskeskus hotellihuoneineen. Tulevissa kaivauksissa on tarkoitus selvittää, miten keskus on toiminut ja miten sen huolto oli järjestetty.
Tämän vuoden kenttäjakson aikana tutkimusryhmä jatkoi vuonna 1998 aloittamansa monitieteisen ohjelmansa toteuttamista. Arkeologisten kaivausten ja inventoinnin lisäksi kehitettiin edelleen kartoitus- ja mallinnusmenetelmiä, sähköisessä muodossa olevan paikkatiedon keräämistä arkeologiseen tietopankkiin, digitaalivalokuvausta ja kolmiulotteista mallinnusta koko Aaroninvuoresta ja sen lähiympäristöstä.
Kaivaukset keskittyivät viime vuonna löytyneeseen bysanttilaiseen kirkkoon eli basilikaan. Niiden aikana kaivettiin esiin ja tutkittiin olennaiset osat itse rakennuksesta. Tutkimukset jatkuvat Suomeen tuodun löytöaineiston parissa Helsingin yliopistossa. Aineisto kertoo rakennusvaiheiden suhteellisen ajoituksen, tilojen käytön, niiden muuttamisen ja tuhoutumisen. Tarkka ajoittaminen riippuu ennen muuta keramiikkalöytöjen tutkimisesta. Toistaiseksi on selvää, että kirkko on rakennettu alunperin 400- ja 500-lukujen taitteessa ja että se on ollut toiminnassa läpi bysanttilaisen ajan varhaiselle islamilaiselle Umaijadien hallituskaudelle, vähitään 600-luvun lopulle ellei myöhempään. Mahdollisen islamilaisen vaiheen jälkeen, ristiretkien aikana rakennus on ollut mahdollisesti uudestaan kristillisessä käytössä.
Kirkkorakennusta edeltävältä ajalta on peräisin keramiikkalöytöjä ja uudelleen käytettyjä julkisen rakennuksen työstettyjä rakennuskiviä. Roomalaisella kaudella eli nabatealaisten aikana paikalla on ollut vähintään vartiotorni, mahdollisesti nabatealainen pyhäkkö. Kolmilaivaisen kirkon itäpäädyssä alttarin takana on puolipyöreä ulkonema, istuinrivit papistolle ja keskellä piispan tai luostarin apotin valtaistuin. Lattia on jo ensimmäisessä vaiheessa päällystetty suurilla marmorilaatoilla, jotka ovat tuontitavaraa. Alttarikoroke oli erotettu seurakunnan tilasta marmorikaiteella. Kirkon pääoven edessä länsiseinää vasten oli mahdollisesti eteistila. Varhaisin kirkko ilmeisesti tuhoutui maanjäristyksessä. Se kuitenkiin jälleenrakennettiin, mutta neliöpohjaiseksi ja puolta pienemmäksi. Länsiosasta muodostettiin pylväikön reunustama avoin piha, joka päällystettiin hiekkakivilaatoilla ja rikkoutuneilla marmorilevyjen kappaleilla. Itäosan marmorilattia säilytettiin. Sisätilasta poistettiin pylväiköt ja niiden palkistot. Ne korvattiin pilareiden kannattamilla tukikaarilla. Samalla alttarikoroke sai uuden hahmon ja sivulaivoja levennettiin keskilaivan kustannuksella.
Mahdollisen maanjäristyksen aiheuttaman sortuman jälkeen rakennuksen sisäpilarit yhdistettiin toisiinsa väliseinillä. Läntinen pihalle antava ulkoseinä vahvistettiin paksuksi varustukseksi, jonka päälle päästiin pihalta kiviportaita. Mahdollisesti samassa vaiheessa tai myöhemmin sisätiloja jaettiin uusilla väliseinillä pienemmiksi. Vielä ei ole tietoa siitä, jatkoiko rakennus tai osa siitä kirkkona. Tiloista löytyi jälkiä tulisijoista ja suuri määrä aterioista jääneitä luita ja kalanruotoja. Lopullinen tuhokin tapahtui ilmeisesti maanjäristyksessä.
Viimeistään kirkon toisen vaiheen rakentamisen yhteydessä länsipuolelle lisättiin pylväiden rajoittama eteistila. Sen ali kanavoitiin sadevesi sisäpihalta suureen vesisäiliöön, jonka reunalle eteinen ulottuu. Eteisen edessä oli vielä pieni kaivohuone. Eteisen lattia oli päällystetty monivärisellä mosaiikilla. Sitä reunustaa kauttaaltaan taidokas kolmesta viisivärisestä nauhasta punottu palmikkokuvio. Pääoven edessä on monimutkainen ympyränmuotoinen keskuskuvio. Sen molemmin puolin seisoo kaksi leijonaa katsoen kohti keskuskuviota. Leijonien jälkeen tulevat vauhdikkaat metsästykohtaukset. Toisessa pyydetään verkolla ilmeisesti villikarjua, joka kuitenkin pääsee karkuun, ja toisessa metsästyskoiran (tai mustan pantterin?) saaliina on gaselli. Niiden jälkeen molemmissa reunoissa odottavat metsästäjien satuloidut hevoset. Sivuovien edessä on lintuja. Keskioven edustaa peittävät myöhemmin rakennetut askelmat. Niiden alla on hyvin tilaa rakennuskirjoitukselle, joka kaivetaan esiin ensi vuonna. Toivoa on, että kirjoitus paljastaa kirkon nimen ja myöhemmän kirkon rakennusajankohdan - sekä tietysti rahoittajan.
Valitettavasti mosaiikki on tarkoituksella tuhottu poistamalla suuri osa ihmis- ja eläinhahmoista sekä paikkaamalla tyhjät kohdat suuremmilla yksivärisillä mosaiikkikivillä. Paikkaustyö on huolellista, mutta itse poistetuista hahmoista on jäänyt sen verran jäljelle, että koko mosaiikin voi ennallistaa. Kuvien tuhoaminen eli ikonoklasmi alkoi Lähi-idässä 700-luvulla, Umaijadien hallintokauden lopulla, niin kristittyjen kuin muslimienkin keskuudessa. Kirkon mosaiikkilattia on siis silloin ollut näkyvissä ja kirkkorakennus käytössä. Ikonoklasmi on ilmeisesti muslimien työtä, mikä merkitsee sitä, että ainakin tuo osa rakennusta oli silloin islamilaisessa käytössä. Emme tiedä, jatkoiko kirkko toimintaansa rakennuksen itäosassa.
Aaroninvuoren eteläisellä ja lounaisella rinteellä jatkettiin inventointia, johon tänä vuonna kuului myös useita koekaivauksia. Tutkittu alue, jolta kerättiin kaikki irtokeramiikka ja varhainen kivikauden aineisto oli kaikiaan noin 235.000 neliömetriä. Erityistä huomiota kiinnitettiin pinnanmuodostukseen ja maataloutta palvelleisiin pato- sekä terassirakennelmiin, joita oli yli 120, sadeveden varastointiin ja kuljetukseen. Virtuaalimallin avulla voitiin seurata veden kulkua ja ennallistaa tilanne aikaa, jolloin rakennelmat olivat vielä kunnossa ja maatalous kukoisti alueella, joka nykyään on aavikoitunut. Keramiikasta valtaosa on peräisin ajanlaskumme taitteesta nabatealaisten ajalta. Hehän juuri olivat kuuluisia vedenkäsittelylaitteistaan. Alueelta löytyi myös lukuisia asuinpaikkoja alkaen aina varhaisesta kivikaudesta ja päättyen nykyaikaan. Rakennuksista mielenkiintoisimpia ovat korkea nabatealainen vartiotorni, Petraan johtava karavaanitie, nabatealainen maatalo tai karavaanien huoltopiste, mahdollinen pieni pyhäkkö ja suuri kalkinpolttouuni. Kaikkialta kerättiin maanäytteitä Suomessa tehtäviä tarkempia tutkimuksia varten. Niiden avulla voitaneen selvittää myös kasvikunnan vaihtelua eri aikoina.
Professori Jaakko Frösén
Klassillisen filologian laitos
PL 4 (Vuorikatu 3 A)
00014 Helsingin yliopisto
Puh. (09)191 22160, Fax (09)191 22161
E-mail: frosen@helsinki.fi
Kotisivu: http://foto.hut.fi/research/projects/FJHP/
Edelliselle sivulle
Takaisin kotisivulle