
Naismaanmittarit ry - säännöt
1 §
Yhdistyksen nimi on Naismaanmittarit ry ja sen kotipaikka on Helsingin
kaupunki.
2 §
Yhdistyksen tarkoituksena on naismaanmittareiden sekä kotimaisen että
ulkomaisen yhteistoiminnan edistäminen, ammatillinen kehittäminen ja yleisten
taloudellisten etujen valvominen sekä naisten yhteiskunnallisen aseman
parantaminen.
Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys järjestää esitelmä- ja
keskustelutilaisuuksia, toimeenpanee kursseja, retkiä ja muita samantapaisia
tilaisuuksia.
Yhdistys voi toimia yhteistyössä muiden kotimaisten ja ulkomaisten yhdistysten
kanssa sekä liittyä jäseneksi toimintaansa edistäviin järjestöihin.
3 §
Yhdistyksen jäseniksi voivat liittyä kaikki Teknillisen Korkeakoulun
maanmittausosastossa tutkinnon suorittaneet naiset. Yhdistyksen kunniajäseneksi
voidaan yhdistyksen vuosikokouksen päätöksellä kutsua sen tarkoitusperiä
ansiokkaasti edistäneitä henkilöitä.
4 §
Yhdistyksen jäsenten on suoritettava jäsenmaksu, jonka suuruuden vuosikokous
määrää. Kunniajäsen ja 70 vuotta täyttänyt jäsen eivät ole
jäsenmaksuvelvollisia.
Jäsenen, joka ei ole suorittanut kahden edellisen vuoden jäsenmaksua, voi
yhdistyksen kokous päätöksellään erottaa.
5 §
Yhdistyksen hallituksena on vuosikokouksen kahdeksi vuodeksi kerrallaan
valitsema johtokunta, johon kuuluu puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja 4
muuta jäsentä. Johtokunnasta eroaa vuosittain puolet, ensimmäisenä vuonna arvan
mukaan puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja ja 2 muuta jäsentä, sen jälkeen
vuorottain. Johtokunta valitsee keskuudestaan sihteerin ja rahastonhoitajan.
Johtokunta on päätösvaltainen, kun puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja ja
vähintään kaksi jäsentä on saapuvilla. Päätökset tehdään yksinkertaisella
ääntenenemmistöllä, ja äänten mennessä tasan ratkaisee puheenjohtajan ääni.
6 §
Johtokunnan tehtävänä on edustaa yhdistystä ja hoitaa sen asioita, kutsua
yhdistys kokoon ja toimeenpanna kokousten päätöksiä.
7 §
Yhdistyksen toimihenkilöiden tehtävät ja velvollisuudet ovat seuraavat:
Puheenjohtaja huolehtii johtokunnan kokoonkutsumisesta ja johtaa puhetta
yhdistyksen ja johtokunnan kokouksissa.
Varapuheenjohtaja toimii puheenjohtajan sijaisena tämän ollessa estyneenä.
Sihteeri pitää pöytäkirjaa yhdistyksen kokouksissa ja laatii vuosikertomuksen,
jonka johtokunta tarkistaa ja allekirjoittaa, ja pitää johtokunnan puolesta
jäsenluetteloa.
Rahastonhoitaja huolehtii jäsenmaksujen keräämisestä ja hoitaa yhdistyksen
talouden ja laatii johtokunnan puolesta yhdistyksen tilit.
8 §
Yhdistyksen nimen kirjoittavat puheenjohtaja, sihteeri ja rahastonhoitaja,
kukin erikseen.
9 §
Yhdistyksen tilit päätetään kalenterivuosittain ja ne on ennen helmikuun 15
päivää annettava tilintarkastajille, joiden tulee viimeistään 3 päivää ennen
vuosikokousta antaa johtokunnalle yhdistyksen vuosikokoukselle osoitettu
kertomus toimittamastaan hallinnon ja tilien tarkastuksesta.
10 §
Yhdistyksen vuosikokous pidetään maaliskuussa ja siinä käsitellään seuraavat
asiat:
1) esitetään vuosikertomus, tilit ja til,iintarkastajien lausunto sekä
vahvistetaan tilinpäätös.
2) päätetään tili- ja vastuuvapauden myöntämisestä johtokunnalle.
3) päätetään toiminta- ja taloussuunnitelmasta sekä jäsenmaksun suuruudesta.
4) valitaan johtokunnan erovuoroinen puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja sekä
jäsenet erovuoroisten tilalle,
5) valitaan kaksi tilintarkastajaa ja kaksi varatilintarkastajaa kuluvan
vuoden tilejä tarkastamaan.
6) päätetään yhdistyksen edustajista niissä järjestöissä, joihin yhdistys
kuuluu,
7) päätetään muista kokouskutsussa mainituista asioista.
11 §
Kutsu yhdistyksen kokouksiin on lähetettävä jäsenille postitse kahta viiikoa ennen kokousta.
12 §
Yhdistyksen kokouksissa ratkaistaan asiat yksinkertaisella ääntenenemistöllä
lukuunottamatta 13 pykälässä olevia tapauksia.
13 §
Muutoksia näihin sääntöihin voidaan tehdä ainoastaan seuran kokouksessa ja
tulee muutosta kannattaa vähintään kaksi kolmaattaosaa annetuista äänistä.
Yhdistyksen purkamista koskeva päätös on tehtävä kahdessa vähintään kahden
viikon väliajoin pidettävässä kokouksessa ja tulee purkamista kannattaa vähintään kaksi kolmattaosaa annetuista äänistä.
14 §
Siinä tapauksessa, että yhdistys puretaan, sen jäljelle jääneet varat luovutetaan Maanmittausalan edistämissäätiölle.
Espoossa huhtikuun 11 päivänä 1983
Naismaanmittareiden kotisivulle
Sivun sisällöstä vastaa Katri.Koistinen@hut.fi
Sivua on viimeksi päivitetty 14. toukokuuta 1997