Verkkopedagogiikka

Katri Koistinen

Email: Katri.Koistinen@hut.fi


Tik-110.555 Oppiva tietoyhteiskunta

Seminaari 27.04.1998

Sisältö

1.Johdanto
2.Tietoyhteiskunnan haasteet - tarve uudenlaiselle oppimiselle
3.Nykyinen oppimiskäsitys
4.Tietoyhteiskunnan verkostoitumisen ja nykyaikaisen oppimisnäkemyksen yhdistäminen
5.Tietoverkot opetuksessa - paradigman muutos?
5.1.Opettajan ja oppilaan muuttuvat roolit
5.2.Pedagogisesti mielekäs oppimisympäristö
5.3.Tiedonhaku
6.Verkostopohjainen opiskelu tällä hetkellä
7.Verkkopedagogiikan haasteet
8.Yhteenveto
9.Lähteet

1. Johdanto

Miten tulisi ymmärtää verkkopedagogiikka- termi? Onko varsinaista verkkopedagogiikkaa olemassakaan vai onko meillä vain termi? Erno Lehtinen pohtii erityisesti "verkko"-sanan merkitystä. Kalaverkko tai verkkoaita viittaavat konkreettiseen esineeseen. Sähkö- ja puhelinverkkojen vaikutukset ovat kaikille tuttuja, mutta itse sähköverkko- tai puhelinverkkosysteemi on jo abstraktimpi järjestelmä. Tietoyhteiskunnassa "verkko" -sanan sisältö on yhä monimutkaisempi. Sillä voidaan viitata tekniseen infrastruktuuriin, joka yhdistää eri puolella maailmaa olevat tietokoneet. Tai verkko voi viitata tiedon, organisaatioiden ja yksittäisten ihmisten uudenlaisiin yhteenliittymiin. Tietoyhteiskunnassa verkkokäsitteeseen liittyykin olennaisena osana virtuaalisten toimintojen käsite, jolloin asioita voi tehdä ilman fyysistä ympäristöä ja läsnäoloa. Perinteisen yhteistyön sijasta verkostoidutaan. Sanavalinta merkitsee usein syvällisempää muutosta tavassa esittää, etsiä ja yhdistää tietoa sekä liittyä yhteistyötä tekeviksi ryhmiksi. (Lehtinen, 1997)

Verkostot muodostuvat autonomisista toimijoista, esimerkiksi yksilöistä tai organisaatioista. Verkoston käyttövoiman muodostaa vaihto, joka on useammin monenvälistä kuin kahdenkeskistä. Kollektiiviset tulokset aikaansaadaan myös yleensä huolimatta hajallaan olevista pyrkimyksistä. (Lehtinen, 1997)

Koulutuksen ja pedagogiikan kannalta verkostomaisiin toimintamalleihin siirtyminen asettaa haasteita koulutuksen organisoinnin tapaan ja osaamisen luonteen muuttumiseen. (Lehtinen, 1997)

Verkkopedagogiikkaa voi siis tarkastella kasvatustieteen alana, joka tarkastelee verkoissa tapahtuvaa opetusta tai tarkastelun kohteena voi olla erityisesti verkoissa toimimisen vaatimien taitojen opettaminen.

Informaation välityksen, tuottamisen ja käsittelyn uudet haasteet on kyettävä ottamaan huomioon koulutuksen toiminnassa. Institutionaalinen koulutus on menettämässä opettamisen monopoliaseman. Tulevaisuuden pedagogiikassa on kyettävä yhdistämään tarkoituksenmukaisesti koulun tavoitteelliset organisoidut oppimisympäristöt erilaisten medioiden tarjoamiin mahdollisuuksiin. Lehtisen mukaan näille koulun ulkopuolisille oppimisympäristöille on tyypillistä nopea ja ohjaamaton muutos, kontrolloimattomuus, epäluotettavuus, ristiriitaisuus, viihteellisyyden ja vakavan asian sekoittuminen sekä erityisesti informaation tarjonnan valtava volyymi. (Lehtinen, 1997)

Paitsi, että koulutusjärjestelmä on tietoverkossa saanut kilpailijoita sivistäjänä, on koulutuksen organisaatio muuttumassa. Oppilaitokset verkostuvat, oppilaille räätälöidään yksilöllisiä opetussuunnitelmia ja erilaiset virtuaaliset toiminnot lisääntyvät. Tämä voi muuttaa hyvinkin syvällisesti institutionaalisen koulutuksen perinteisiä rakenteita. Tulevaisuudessa koulu ei ole yhteiskunnasta erillään oleva osa, vaan opettajat ja oppilaat osallistuvat monin eri tavoin yhteiskunnan toimintoihin koulun ulkopuolella. (Lehtinen, 1997)

2. Tietoyhteiskunnan haasteet - tarve uudenlaiselle oppimiselle

Ihmisten tapa tehdä työtä, välittää informaatiota, seurata maailman tapahtumia ja liittyä yhteen on muuttumassa verkostoitumisen myötä. Muutos ei jää pelkästään järjestelmien tasolle, vaan ihmisen itsensä on omaksuttava aivan uusia älyllisiä ja sosiaalisia valmiuksia. Tämä on haaste koulutukselle, jonka on löydettävä pedagogiset keinot uudenlaisen osaamisen kehittymisen tukemiseksi. Lehtinen (1997) on koonnut näitä tulevaisuuden asiantuntijuuden luonnehdintoja, joita ovat mm. nopean muutoksen, epävarmuuden, lisääntyvän kompleksisuuden ja huonosti määriteltyjen ongelmien hallinta. Näitä taitoja ei perinteisessä koulutuksessa ole juuri opetettu.Ositetun ja jaetun asiantuntijuuden käsitteet kuvaavat puolestaan osaamista, joka ei ole pelkästään yksilön ominaisuus, vaan joka koostuu usean vuorovaikutuksessa olevan henkilön (tai laitteiden) osaamisesta ja niiden koordinoidusta yhdistämisestä. Oppiminen ja osaaminen eivät ole enää pelkästään yksilöllisiä prosesseja, vaan tärkeäksi tulee sosiaalisesti jaetun tiedon hallitseminen. Informaatiokanavien ja niiden tarjoaman tiedon tulvan hallitseminen tulee olemaan haaste.

3. Nykyinen oppimiskäsitys

Lehtinen (1997) tiivistää viime vuosien oppimistutkimuksen keskeiset ideat oppimisen olemuksesta.

Nykynäkemyksen mukaan oppiminen on

Konstruktivismin mukaan oppiminen on aktiivista tietojen ja taitojen konstruointia. Tiedon siirtoon ei ole olemassa mitään suoraa kanavaa, vaan uusien tietojen ja taitojen oppiminen on oppijan aktiivinen prosessi. Opettaminen samoin kuin minkä tahansa välineen tarjoama informaatio voi vaikuttaa vain epäsuorasti oppimisen kulkuun.

Kumulatiivisuus ja strukturaalisuus oppimisessa viittaavat aikaisemman tiedon ja sen organisoitumistavan ratkaisevaan rooliin uuden oppimisessa. Oppiminen on asteittaista kognitiivisten rakenteiden muuntumista eikä siis vain tietoelementtien määrän kasvua. Aikaisempi tieto on sekä oppimisen mahdollistaja, mutta joskus myös oppimisen este. Aikaisemman tiedon merkitystä erityisesti verkkopedagogiikan kannalta tarkastellaan vielä tarkemmin myöhemmin.

Oppimisen itseohjautuvuus ja strategisuus kuvaavat oppimista taitona, joka kehittyy kokemuksen ja harjoituksen myötä. Itseohjautuvuuteen liittyy olennaisesti oppilaan vastuu omasta oppimisestaan. Tärkeää on kuitenkin muistaa, että täysin uutta sisältöaluetta opiskeltaessa asiantunteva ohjaus on yleensä tarpeen kokeneellekin oppijalle.

Itseohjautuva ja strategisesti korkeatasoinen oppiminen on keskeinen taito tietoyhteiskunnassa. Tietoverkkojen aikakautena olennaista on erityisesti tarkoituksenmukaisten tiedollisten kysymysten esittäminen, sen huomaaminen, mitä ei vielä tiedä ja tämän pohjalta tarkoituksenmukaisten tiedonhankinnan keinojen ja kanavien käyttö sekä "löydetyn" tiedon kriitinen arviointi, muokkaus ja yhdistely uusiksi rakenteiksi.

Vaikka oppimista tapahtuu myös muun toiminnan ohessa, niin tehokasta ja tarkoituksenmukaista oppimista helpottaa päämääräsuuntautuneisuus ja tavoitteisuus. Olennaista on, että oppilaat ovat omaksuneet ja hyväksyneet päämäärät omikseen, ovat ne sitten heidän itsensä määrittelemiä tai esimerkiksi opettajan ja oppimateriaalin välittämiä.

Oppimisen tilannesidonnaisuus painottaa sitä, että oppiminen liittyy olennaisesti sosiaaliseen ja kultturiseen tilanteeseen. Mielenkiintoista on, miten tämä vaikuttaa verkossa opitun tiedon hyödynnettävyyteen muissa tilanteissa.

Tieteellisen tutkimuksen tuottama teoreettinen tieto ja erilaisissa käytännön tilainteissa tuotettava tieto ovat kaksi erilaista tiedontuottamisen muotoa. Tieteellisten ideoiden oppimisen kohdalla näyttää välttämättömältä, että opiskelija käy uudelleen läpi abstraktien ideoiden konstruointiprosessin.

Yhteistoiminnallinen oppiminen liittyy näkemykseen oppimisesta sosiaalisena prosessina. Sosiaalisen vurovaikutuksen merkityksestä oppimiselle on kaksi osaltaan toisiaan täydentävää selitystä: Piaget'n konstruktivistinen traditio, jonka mukaan sosiaalisessa vuorovaikutuksessa yksilö kokee ristiriidan oman käsityksensä ja muiden esittämien näkemysten välillä sekä Vygotsky'n kulttuurihistroiallinen teoria, jossa oppimista tarkastellaan prosessina, jossa yksilöt ovat osallisina kulttuurisissa toiminnoissa ja asteittain omaksuvat sosiaalisesti jaetut tiedot ja ajattelun.

Oppiminen on yksilöllisesti erilaista eri oppijoilla. Oppilaiden aikaisemmat tiedot, lähestymistavat ja käsitykset oppimisesta, kiinnostuksen kohteet, motivaatio ja monet muut tekijät johtavat tähän väistämättä. Mikään oppimisympäristö ei ole samanlainen kaikille siihen osallistuville oppilaille.

4. Tietoyhteiskunnan verkostoitumisen ja nykyaikaisen oppimisnäkemyksen yhdistäminen

Mikäli hyväksymme edellä kuvatun käsityksen oppimisesta, joudumme tarkastelemaan opettamista epäsuorana vaikuttamisena oppilaiden oppimiseen. Opettamisen pyrkimyksenä on tarjota edellytykset tiedolliseen konstruointiin, mutta opettaminen ei suoraan muovaa oppilaan tietoja ja taitoja.

Oppimistilanteeseen vaikuttavat oppilas, opettaja ja ympäristö. Oppilaan tila eli aiemmat tiedot, asenteet ja motivaatio luovat perustan, jossa oppimisprosessi tapahtuu. Oppimiseen vaikuttaa opettajan suoraan oppilaisiin kohdistama puhe ja ohjaus sekä muut oppimistilanteessa vaikuttavat tekijät kuten informaatiolähteet, työvälineet ja oppilaiden toiminnan organisointi. Tärkeäksi pedagogiseksi kysymykseksi verkkoympäristössä nouseekin se, miten hallita tällaista epäsuoraa vaikuttamisprosessia.

Verkkopedagogiikassa oppimistilanteen osapuolien oppilaan, opettajan ja oppimisympäristön roolit on mietittävä uudestaan lähtien oppimisprosessin tavoitteista.

Lehtisen (1997) mukaan tulisi kehittää sellaisia oppimisympäristöjä, jotka auttavat opiskelijoita kehittämään parempia valmiuksia nopean muutoksen, kompleksisten ja huonosti määriteltyjen ongelmien sekä verkostoituneiden yhteistyömuotojen hallintaan. Informaatioteknologia on väline, jota voidaan hyödyntää oppimisteoreettisesti perusteltujen oppimisympäristöjen toteuttamisessa käytännössä.

Uusien oppimisympäristöjen keskeisiä piirteitä ovat Lehtisen (1997) mukaan

  • 1. Monimutkaisten ongelmien kohtaaminen ja opiskelijoiden tukeminen niiden hallinnassa
  • 2. Ulkoisen ohjaamisen ja spontaanin tutkivan oppimisen sopiva integraatio
  • 3. Aitojen ongelmien ja abstraktin järkeilyn integraatio

    5. Tietoverkot opetuksessa - paradigman muutos?

    Verkkoon liittämisen kautta tietokoneiden tuoma informaation käsittelyn tekniikka laajentuu kommunikaation tekniikaksi (Lehtinen, 1997). Tella (1997) näkeekin, että tekniikan nopea kehitys erityisesti Internetin ja World Wide Webin alueella on johtanut tilanteeseen, jossa voidaan puhua jo pedagogisen paradigman muutoksesta. Hän katsoo, että olemme siirtyneet tietokoneavusteisen (CBE=Computer-Based Education) opetuksen paradigmasta verkostopohjaisen oppimisen paradigmaan (NBL = Network-Based Learning).

    Lehtisen (1997) mukaan pedagogiset ideat World Wide Webin ja verkkopohjaisten työryhmäohjelmien hyväksikäyttöön ovat vasta muodostumassa. Sähköpostin pedagogisista mahdollisuuksista on jo enemmän kokemuksia.

    Ottamatta kantaa siihen, onko kyseessä peräti paradigman muutos vai vain tekniikan muutos, on joka tapauksessa selvää, että tietoverkot tulevat muuttamaan voimakkaasti oppimisympäristöä.

    5.1. Opettajan ja oppilaan muuttuvat roolit

    Opettajan ja oppilaan rooleja muuttaa keskeisesti vuorovaikutuksen lisääntyminen erityisesti perinteisen luokkahuoneen ulkopuolella olevien tahojen kanssa. Opettajalle verkko on kilpailija tai yhteistyökumppani riippuen opettajan asennoitumisesta.

    Erittäin mielenkiintoinen näkökanta on mestari-oppipoikakoulutuksen soveltaminen teoreettiseen opiskeluun. Oppilaasta tulee "oppipoika ja kisälli". Asiantuntijuuden kulttuuriiin tutustumisessa tärkeitä tekijöitä ovat kokeneemman asiantuntijan malli, vähittäinen osallistuminen yhä vaativampien tehtävien tekemiseen, opettajan suoran opettamisen korvaaminen epäsuoralla ja säästeliäästi käytetyllä ohjauksella, oppijan itsenäisyyden vähittäinen lisääminen ohjausta "häivyttämällä" sekä erityisten tilanteiden suunnittelu. Nämä tekijät pakottavat opiskelijat yhteistoimintaan sekä omien ja toisten opiskelijoiden tuotosten kriittiseen arviointiin.(Lehtinen, 1997)

    Edellä kuvattu mestari-oppipoikakoulutus voitaisiin aivan hyvin toteuttaa ilman mitään tietoverkkoja, mutta verkostuminen tuo uusia mahdollisuuksia asiantuntijoiden käyttöön ja yhteistoiminnan ja kommunikoinnin toteuttamiseen fyysisistä ajan ja paikan rajoituksista riippumatta.

    Tietoverkkojen käyttö ei sinänsä muuta rooleja. Opetttaja voi käyttää tietokoneita perinteisten behaviorististen oppimisparadigmojen mukaisesti. Muutos tapahtuu vasta, kun luovutaan perinteisistä oppimiskäsityksistä ja mietitään samalla uudestaan opettajan työnkuva ja auktoriteetti suhteessa oppilaalle annettavaan valtaan ja vastuuseen. Opettajan rooli muuttuu tiedon jakajasta oppilaiden auttajaksi ja työnohjaajaksi. (Tella, 1997 b)

    5.2. Pedagogisesti mielekäs oppimisympäristö

    Tietoverkossa tarjolla oleva oppimateriaali joutuu kilpailemaan opiskelijoista perinteisten oppimateriaalien kanssa. Lisäksi ei pidä unohtaa muun verkossa olevan materiaalin kilpailua oppilaiden mielenkiinnosta. Pedagogisesti mielekäs ympäristö tarjoaa kognitiivisia työkaluja, jotka tukevat, ohjaavat ja laajentavat oppimisprosessia ja kommunikaatiotyökaluja, jotka mahdollistavat opiskelijan ja opettajan välisen sekä opiskelijoiden keskinäisen kommunikaation ja yhteistoiminnallisuuden. (Multisilta, 1997)

    Tietoverkkojen käyttäminen koulutuksessa vaatii sellaisten ratkaisujen löytämistä, jotka tukevat ymmärtävään oppimiseen tähtäävää tiedon käsittelyä ja laadukasta keskustelua tietoverkoissa. Järvelä (1997) puhuu innovatiivisista pedagogisista ratkaisuista ja on esitellyt artikkelissaan seuraavat alunperin Bonkin kokeilemat työskentelymuodot:

    Lupaavalta pedagogiselta ratkaisulta etenkin korkeakoulutasoiseen verkko-opiskeluun vaikuttaisi oppisen muotoilu tutkimusprojektiksi.

    5.3. Tiedonhaku

    Suuri muutos perinteiseen oppimiseen ja opetukseen on verkkojen tarjoaman tiedon määrä. Esimerkiksi World Wide Webin kautta helposti saatavissa olevien tietolähteiden määrä on moninkertainen. Tiedonhaku on nopeaa ja tarjolla onkin erinomaiset mahdollisuudet yleisempien tiedon haun, käsittelyn ja arvioinnin strategisten taitojen oppimiseen.

    Tiedon määrä luo kuitenkin omat ongelmansa tiedonhakuun. Valtavan tiedon määrän kohtaaminen on haaste sekä oppijalle että opettajalle. Pahimmassa tapauksessa valtava tiedonmäärä johtaa sattumanvaraiseen lähteistön valintaprosessiin. Lähdekriittisyyden ongelma kärjistyy myös eritasoisten tietolähteiden edessä yhdessä tietopalvelujen luotettavuuden määrittämisen ongelman kanssa. Tiedonhaun ongelmat ovat yhtälailla sekä opettajan että oppilaan edessä.

    Lehtisen (1997) mukaan tietoverkoista tehtävä tiedonhaku tulee muodostumaan hyvin keskiseksi opiskeluprosessin osaksi kaikilla koulutuksen tasoilla. Tiedonhaun tekninen helpottuminen johtaa kognitiivisten haasteiden kasvuun. Aiempaa kehittyneempien tiedonkäsittelyn strategioiden ja metakognitiivisten taitojen omaksuminen on tarpeen suurien tietomäärien, pirstaleisuuden ja epäluotettavuuden hallitsemiseksi. Koska hyvin jäsentyneiden tietonrakenteiden merkitys kasvaa tässä pirstaleisessa maailmassa, muodostuu opettajan tärkeäksi tehtäväksi luoda tämä perusta.

    6. Verkostopohjainen opiskelu tällä hetkellä

    Tella (1997) on artikkelissaan kuvannut tämän hetken verkostopohjaista opiskelua seuraavasti:

    7. Verkkopedagogiikan haasteet

    Verkkopedagogiikan haasteet tulevat edellä kuvatun oppimisnäkemyksen hyväksymisestä ja sen vaikutuksesta opettajan ja oppilaan väliseen suhteeseen ja toisaalta verkon luonteeseen liittyvästä rajoittamattomuudesta. Verkon rajoittamattomuus on paitsi mahdollisuus myös haaste. Verkossa ei ole samalla tavoin kuin perinteisessä opetuksessa rajoitettua kohderyhmää (oppilaita) varten tiettyä oppisisältöä, opetusmenetelmiä ja opettajaa. Vaikka opettajan ja oppilaan väliseen yhteydenpitoon tulee uusia tapoja (mm. sähköposti), ei fyysisen kontaktin korvaaminen verkkoyhteydenpidolla aina ole pelkästään etu.

    Oppimisnäkemyksen pohjalta opetuksen peruskysymys on, miten käynnistää aktiivinen oppimisprosessi ja miten ylläpitää sitä. Aikaisempi tieto ohjaa uuden tiedon omaksumista. Miten toimia silloin, kun oppiminen edellyttää kehysteorioiden radikaalia muuttamista? Edelleen itseohjautuvuus ja strateginen oppiminen ovat kovalla koetuksella tietoverkkojen tietomäärän keskellä. Vaikka tietoverkkojen mahdollisuudet ovat rajattomat, on varottava sortumista romanttiseen konstruktivismiin. Lehtisen (1997) mukaan laajempien tietojen ja taitojen kokonaisuuksien saavuttaminen ja erityisesti tieteellisten käsitteiden oppimisen edellyttämät käsitteelliset muutokset käyvät mahdollisiksi vasta kun oppimiseen liittyy myös ulkoinen ohjaus ja sellaisten päämäärien asettaminen, joita yksilö ei spontaanisti tiedostaisi.

    8. Yhteenveto

    Lehtinen (1997) tiivistää näkemyksensä tietoverkoista oppimisessa seuraavasti:

    Teknologia luo uusia haasteita osaamiselle mahdollistaen samalla uusia tapoja tuon osaamisen hankkimiseen.

    Modernin oppimisympäristöajattelun lähtökohdat ovat upeita ja kannatettavia, mutta verkkopedagogiikan käytännön haasteeksi jää, kuinka tavoitteet voidaan todellisuudessa saavuttaa. Kuinka verkko-opettaja pystyy vastaamaan haasteisiin ja irrottautumaan perinteisestä tietoa jakavan opettajan roolista oppaan rooliin Yhtälailla voidaan kysyä, onko oppilailla riittävät valmiudet itseohjautuvuuteen.

    Mielestäni Marjatta Huhta (1997) kiteyttää yhden keskeisen verkkopedagogiikan perusongelman tarkastellessaan itsenäisesti tapahtuvaa kielten opiskelua:

    Hienoista pedagogisista ajatuksista huolimatta verkkopedagogiikan peruskysymys on oppilaan mielenkiinnon ohjaaminen tavoitteen kannalta olennaisiin asioihin, ovat tavoitteet sitten oppilaan itsensä tai jonkun muun määrittelemiä.

    Lopputeesiksi muotoilisinkin: Luovutaan yltiöpäisestä verkko-optimismista. Verkkopedagogiikka vaatii sisältöä. Ei pelkkä verkossa tapahtuva opiskelu sinällään tee oppijoista yhtään aktiivisempia. Tilalle tarvitaan verkkorealismia. Verkko on hyvä työväline siinä missä liitutaulu ja ruutuvihko olivat joskus aikoinaan ja ovat edelleenkin. Varsinaisen kehityksen on tapahtuva pedagogiikan sisällössä - ei ulkoisissa puitteissa.

    9. Lähteet:

    This page is maintained by Katri Koistinen, email: katri.koistinen@hut.fi.
    The page has been updated on 27. 4. 1998.
    URL: http://foto.hut.fi/~koksanen/oty/oty.html